Ei ajattelu tapa. Mut mun ajattelutapa tuhoaa niin paljon. Niin paljon liikaa. Se on väärin, kun en mä osaa muuttaa sitä. Niin monta ihmistä vihaa mua jo, yksitelleen ne katoaa mun luota ja sitten mä olen niin yksin, että kuihduin pois.
Rakastin sitä valoa, junavaunussa. Mä rakastin herätä yöllä ikävään ja käpertyä unituoksuusi. Niitä kaloja, jotka mun piti antaa.
En tahdo muistaa, jaksaa tai välittää.
Tahdon vain unohtaa, ja teen kaikkeni sen takia. Ootan kesää, jos mikään ei luonnistu yksin.
Mä en todella tahdo olla tälläinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti