Valo palaa. Aina. Niin myös pimeys.

Haluaisin olla pidempi ja laihempi.
Haluaisin omistaa täydelliset kulmakarvat.
Haluaisin olla filmaattisempi.
Haluaisin osata kävellä korkeilla koroilla.
Haluaisin omistaa kauniit leukaperät.
Haluaisin olla kaunis.
Haluaisin olla malli.

Tämä pimeys tekee hulluksi.
Alle vuorokausi. Ja sekoan.
Itkettää. ''En ilosta itke, en surusta itke. Jos itken niin itken muuten vaan.''
Aina kun jään yksin ahdistaa.
Onneksi on ne rakkaat, parhaat ja tärkeät ystävät.
Joita mun on ikävä.
Muut tuskin edes kaipaavat minua. 
Kaikilla menee koulu paremmin kun en ole sähläämässä.
Sekin juttelee muille.
Ennen ei ole koulu ahdistanut. Miksi nyt? Maailma kaatuu päälle.
Mene pois, kylmä ja pimeä.

Meikkasin silmät mustiksi ja kiipesin korkealle.
Katselin alas ja ajattelin ''entä jos...''
En tekisi sitä.
Niin paljon kaikkea kaunista nähtävää.
Vaikka nyt ei tunnu siltä.

Huomaatteko? Pimeys tämän tekee.
Kuuntelen Juice Leskistä. Joka tarkoittaa, että olen melko surullinen.

Muista valovalovalo. Se palaa. Aina.

Sitä paitsi. Mun rakas. Tunnearvoltaan maailman kallein pyörä on varastettu.
Senkin saasta. Tuo se minulle.
Tai sinun käy kalpaten.