Väsyn pian itseenikin.

Tuntuu kuin tässä päivässä olisi ollut viikkoja.
Kauniit hetket vaihtuu nopeasti harmaaksi tylsyydeksi ja vitutukseksi.
Niin kuin kirkas syysaurinko vaihtui rankkasateeseen.

Kirkkaassa syysauringossa makaan vesiliukumäessä. Vesiliukumäki on kesä ja ystävät. Olin yksin syksyllä. En silti kadu. Kaunis hetki.

Kävin uimassa. Vedessä vapautuu. Ajattelee hengittämistä.
Pidin aamunavauksen.

Juttelin vanhalle ystävälle. Muistin taas ne syyt miksi olimme ystäviä. Ja ne miksi emme.
Toinen jaksaa manipuloida.
Toinen ei vain ymmärrä minua.
Oikeasti minussa itsessäni on se ongelma. Onnistun kääntämään kaiken toisten syyksi. En pysty valehtelemaan itselleni.
Muutenkin minussa on ongelma. Olen ilkeä, itsekeskeinen ja huomionhakuinen.
Kyllä, itsesäälipaska päällä. Mutta kai mä oikeasti olen noita kaikkia. Vaikka sitä yritän kieltää.
Mä yritän niin paljon. Väsyn kohta. Väsyn kohta Riihimäkeen. Väsyn kohta itseeni.
                      Sivupersoonia. Emma sanoi, että ne on tunnetiloja. Mä tiedän ettei ne kaikki ole.