Lautojen välistä näkyy alas.
Sinne on pitkä matka, me ollaan korkealla.
Mut en mä sitä muista.
Valo tulvii kaikkialta, meistä.
Ollaan niin kauniita.
Ikkunastakin tulvii aurinkoa.
Aurinko sokaisee järjen.
Hetken ollaan ihan muualla.
Siellä on aina aikaa meille.
Sikkii, lopetalopetalopeta, en mä kuulee, huuda kovempaa, LOPETALOPETALOPETA, en mä kuule, älä huuda enää koskaan.
Ehkä tää ei lopu sit koskaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti