Ja niin saapui syksy. Yhden jos toisenkin ihmisen kohdalla tapahtui niin paljon liikaa. Se väsyttää ja saa mielen maahan. Ei huipulle, ei korkealle. Silloin on täysin turha hymyillä ja vastata, että ''ihan hyvää kuuluu''. Koska mikisipä ei olisi rehellinen ja itkisi liikaa, nukkuisi ja muuttaisi habituksensa kolme vuotta nuoremmaksi.
Käy vähän juttelemassa tädille ja pistä tupakka palamaan. Sitten kiukuttele koko helvetin maailmalle. Myös kaikkein rakkaimille ja nuku yösi huonosti. Ei se ole kivaa, eikä se toimi ollenkaan.
Mutta mitä muutakaan minä voisin tehdä? Odottaa, odottaa aina vaan. Kissaa ja omaa kotia? Niin villiä opiskelijaelämää, et galaksit räjähtää? Niitä jooo.
Muttei mieli saa laskeuta yhtään enempään, alle sen kymmenen metrin joka on normi. Tai muuten käy köpelösti, jalkasi katsotaaan ja joku tökkii poskeesi hymykuopaan. Ei kivaa. Paitsi vähän toki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti