Thomas O'malleyn luukku.

Kesä on kohta todellakin O H I . Muttei aivan vielä, kerkeän vielä kuunnella Eevil Stöötä (Tupla eellä ja tupla ööllä) kirjaston koneella mielettömän hämmentävä valeasu päällä. Eilenkin loin puistokulttuuria ja puhuin prepaid liittymän loppuun. Niinhän kesällä kuuluukin tehdä? Ja jonkin aikaa, sitten (nyt juuri muistini on sumentunut sen verran että on vaikea sanoa oliko se tällä vai viime viikolla, vai jo paljon ennen sitä) olin taivaassa. Kuin aristokattien Thomas O'malleyn luukku. Piti vain nousta liukuportaat ylös ja heti näin tutun torin, kiipesin mäen ylös ja näppäilin tutun koodin. Nauroin sotkulle ja olin käsittämättömän onnellinen. Mutta H U O M E N N A lähden Viroon. Herään neljältä aamulla ja kävelen juna-asemalle, sillä maailman söpöin ja paras pyöräni kohtasi väkivaltaa tässä paskakaupungissa. Pienen punaisen pyörän uskollinen aseenkantaja, violetti (reppuuni sopiva) lukko tuhottiin. Jonka vuoksi en jätä pyörääni ilmän lukkoa sinne saastaiselle asemalle. Junan jälkeen menen laivaan ja sitten bussiin ja bussista ulos astuessani olen Pärnussa. En koko upean elämäni aikana ole käynyt siellä mutta uskon sen olevan oikein kaunis paikka. Uskon, että mekin olemme siellä kauniita ja onnellisia. Ikävää vain, että palaan sunnuntaina. Ja M A A N A N T A I on varmasti päivä jolloin taivas syöksee tulta, eli Jumalakin on helvetissä. Ja niin kaikki muutkin. Se on varmasti päivä jolloin sadat tuhannet suomalaiset saavat tuhansien eurojen mätkyjä ja niin. Mutta dagadagaboom, juuri hetki sitten puhelimeni vihelsi ja tajusin, että tämä symbioosi toimii paremmin kuin koskaan, koskaan osasin edes unelmoida. Onneksi minulla on sinut, vaikka syksy tulee.