Galaksit on palasina

Siellä, täällä, tuolla, kaikkialla. On muistoja, ihmisiä, musiikkia, merkitystä. Kaikkea. Vuosi sitten tavoittelin ennenkaikkea onnea.
Nyt voin sanoa olevani perusonnellinen. Unohda perus. Olen onnellinen. Tämä onnellisuus on enemmän kuin perus. Mulla on kissapaita, taivas ja kreisei rakkaita.
Mitä muuta muka tarvii?
Kutsuisin tätä ehkä maanisdepressivisyyden maanisiksi kausiksi. Ilman diagnoosia ja ilman depressiivisyyttää.
Toki joskus itken oikein urakalla, mutta sekin on oikeastaan oikein kivaa.
Joten se kai riittää?
Yksi viikonloppukin riittää. Riittää, mihin? En tiedä. Mutta minulle se riittää, seuraavaan viikonloppuun. Ennen bloggaamisen tarkoitus oli kertoa onnellisuuden etsimisestä. Nyt vain hehkutan siitä. Teille ei varmaankaan niin mielenkiintoista, mutta minä pidän tästä huomattavasti enemmän (---------: