Sit haluun kans kissan

Tänään oli tosi kevät. Aurinko paisto ja kaikkialla oli vesilammikoita. Kävelin niiden keskelle ja hypin.
Sitten menin kotiin, koska sukat olivat märät. Istun lattialla ja hymyilin. Kevät ja onnihan ovat vähän sama asia, sanoi jonkun muun ihminen. Aurinko laski ja niin kevätkin. Mutta kuulin ihmisten jalat hiekalla ja hymyilin.
Hymyilen koko ajan ja aina. Aina, kun en itke tai ole surullinen. Nyt ei ole välimuotoja. Ainoastaan ääripäät ja aurinko. Ja valovalovalo. Se on palannut ja päivät ovat pidempiä kuin yöt.
Vaikka pidänkin öisistä kaduista ja t-junista, niin pidän enemmän valosta, eväsretkistä Suomenlinnaan, maauimalasta veden kanssa, musiikista kaduilla, vappuviltistä vappuna, mun viininpunasesta hupparista hameen kanssa.
Kyl noihin liittyy aika parhaita muistoja kylmastä ja pimeästäkin. Mut valo on aina valoa. Ja minähän elän valolla.



Kaikki on niin kaunista ja ihmiset ovat saastoja.