Pyörikää, siten olette onnellisempia.

Katse taivaaseen. Lumihiutaleet satavat kovaa kohti.
Ystävät, talo, R-kioski. Ystävät, talo R-kioski. Pyörii, pyörii. Turha edes yrittää pysähtyä.

Kaikki on niin kaunista. Ollaan Kallion kirjaston portailla. Ihmiset hymyilevät meille, toivottavat hyvää pikkujoulua. Pysähtyvät vuoksemme, juttelevat, sanovat, että on hauska tutustua.
Me juoksemme ratikkaan kovaa, joku avaa meille oven.
Laulamme kovaa, tunteella. Juoksemme ympäri keskustaa. Kamppiin. Eräät säälittävät ihmiset yrittävät pilata onneamme, jonka Kallio on meihin tartuttanut. Sanovat meille, että olemme outoja ja typeriä. Säälin heitä. Sillä kohtaamisen perusteella me olemme onnellisempia ja kauniimpia.

Me olemme kymmelenn metriä maanpinnan yläpuolella. Metrin oikeasti ja yhdeksän metriä henkisesti.

Junassa oli kaunista, eräs kalliolainen oli pelastaja. Ja mukava.
Eräs hankolainen puhui elämästä ja valoinnoista.
Me söimme jäätelöä ja olimme väsyneitä.

Mutta pyöräileminen mäkeä ylös oli vaikeaa. Kai pyörä ymmärsi, ettei kannattaisi palata enää yhtään syvemmälle tähän sysisuomalaiseen kaupunkiin. Minäkin ymmärsin sen.

Onneksi junia lähtee kolme kertaa tunnissa ja ystäviä on täällä.