Täällä hallitsee meri ja valo.

Mä en halua koskaan pois täältä. En koskaan.
Miksi kaikki ystäväni eivät voisi tulla tänne? Voitaisiin olla täällä lämpimässä, käydä uimassa ja syömässä.
Me opittaisiin pian espanijaa.

Voisin jättää kaiken Suomen kylmyyden, pimeyden ja muut ongelmat taakseni.
Ei enää koskaan talvimasennusta. Ei enää koskaan kaamosta.
Jos vituttaa, pimeyttä ei voisi laittaa tekosyyksi.
Ei haittaisi.

Tänään oltiin rannalla perheen kanssa. Oli lämmin ilma. Ja tuuli. Aallot olivat suuria ja voimakkaita.
Juoksin niitä päin. Niitä pakoon. Niiden vieressä.
Ne veivät kiviä mukanaan. Ne veivät kenkäni mukanaan.
Yrittivät viedä minut. Taisetelin lujasti vastaan. Onnistuin. Ainakin tällä kertaa.

Illalla kävelin ylösylösylös. Istuin valkoisella aidalla ja puhuin puhelimessa.
Se oli melko tavallinen puhelu, hyväntuulinen. Sai minut hyvälle tuulelle.
Koska oli hyvää juttuseuraa.


Kiipesin korkealle kalliolle meren rannalla. Ajattelin, että jos olisin ylhäällä voisin hallita merta.
Kun olin päässyt ylös istuin hetken ja ajattelin.
Tajusin ettei merta voi hallita kukaan. Paitsi meri itse. Siksi se on niin voimaksas.

Ihminenkin on voimakkaimmillaan silloin kun hallitsee itse itseään.