Sanoin sen niin kuin se olisi jokapäiväinen juttu. Ei se ole. Se oli minun ensimmäinen improkeikkani. Jännitti pirusti. (Käytin myös sanaa pirusti.) Keikasta jäi kuitenkin hyvä fiilis.
En oikeen tiedä mistä kirjoittaisin.
On niin hauskaa, kaunista ja arkipäiväistä. Joka päivä sattuu kaikkea. En vain osaa ajatella sitä kai oikein.
Tai miten sen voisi ajatella väärin? Aion elää niin kuin jokainen hetki olisi viimeinen. Aivan sama. En tiedä mikä. Mutta kuitenkin.
Voisin selittää teille sivutolkulla siitä miten sydämeni itkee verta katsoessaan ihmistä. Joka on täydellinen. Minulle. Mutta minä en taida olla täydellinen hänelle.
Voisin selittää vuosia helvetillisistä ystävyyssuhdetraamoista jotka on käyty, jotka on päällä, joiden tiedän tulevan.
Voisin selittää poliittisista näkemyksistäni ja miesihanteista puuduttavan kauan.
Mutta ei. En tee sitä. Ilmaisin vain nuo asiat, muka ohimennen. Kuitenkin ne ovat olennainen osa elämääni.
Mulla on vaan onnellinen olo. Päivä on ollut hauska. Ihmisiä joihin tahtoisin tutustu entistä enemmän.
Riitoja jotka on pakko riidellä. Ja niin helppo sopia.
Silmälasit jotka oli pakko hankkia.
Ja helvetillinen rahapula.
Pakko kai tehdä vähän töitä... Iljettävää...
Tässä minä selitän rivitolkulla pinnallisia asioita. Aion selittää lisää.
Huomenna menen shoppailemaan. Ja tuhlaamaan loputkin rahat.
Shoppailu on ihanaa. Ostan tavaroita jotka on tehty halvalla ja epäreilusti jossain.
Unohdan sen aina ostoksilla. Herään todellisuuteen aina liian myöhään. Ja siihen, että rahat loppuivat...
Nyt kuuntelen Marina And The Diamondsia ja ajattelen päivää.
Oli ihana päivä ja kiitos siitä. Kiitos jos viitsi lukea tämän ja kiitos jos ylipäätään luet blogiani.
Kiitos siis sinulle. Kaikesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti