Jos mokaatte niin kukaan ei muista sitä huomenna. Toivottavasti.

Sain pitkästä aikaa todellisen lukupuuskan ja luin nopeasti kirjan.
Kirjan nimi oli Kuin viimeistä päivää. Ja minä itkin. Koska se oli niin surullisen onnellinen. Aluksi se oli sellaista teineilyä. Sitten se muuttui epätodelliseksi joka voi tapahtua kelle tahansa. Ajattelen, että se oli vain kirja josta kirjoittamisen lopetan nyt.

Koska olen harvoin kipeä, en ole tottunut olemaan rauhassa monta tuntia. Tai olen kyllä rauhassa ja chillailen. Mutta ehkä rauhassa kotona olisi parempi ilmaisu. Monta tuntia rauhassa. Eilen se oli ihanaa, mutta tänään olinkin jo ihan terve ja lähdin Annikan synttäreille ja harkkoihin.
En ollutkaan niin terve kuin luulin. Päähän sattuu ja naama on taikinaa.
Harkoissa hoidan musiikkia iPhonelta ja levyltä. Jotenkin aina sössin sen. Tänään eteenkin.
En saanut musiikkia toimimaan ja oli läpimeno. Jouduin ihan paniikkiin. Ei se varsinaisesti ole paha juttu. Kuitenkin. Olen ryhmän nuorin ja muutenkin nyt on tuntunut, että kaikki pitää mun jotenkin vajaana. Outona ja ylimääräisenä. Ei teatterissa kuulu tuntua siltä. Ei ennen ole koskaan tuntunut. Ei se nytkään ole mitenkään esillä. Suuresti. 
Eksyin aiheestani.Aihe oli se, että kun oli sählännyt musiikkien kanssa ja ohjaaja tuli auttamaan kun oltiin odoteltu jo hetki ja tanssin olisi pitänyt alkaa. Yritin edelleen laittaa musiikkia ja ohjaaja oli selän takana. Käteni tärisivät niin paljon että painoin väärin. Mulla oli kuuma (varmaan sen takia, että oli kipeänä) mua hävetti ja se meni ihan yli. Ei se nyt niin nolo tai iso juttu ollut. Ihan normaali tilanne. Mua itketti ihan hirveästi. Onneksi kukaan ei huomannut.
Outoa kirjoittaa näin. Se oli arkipäiväinen moka. Kaikki mokailevat siellä koko ajan. Ikinä musta ei vaan oo tuntunut niin pahalta Kinolla.
Olen jauhanut tätä samaa asiaa nyt niin kauan, ettö sisäinen solmuni selvisi. Kiitos.


Olen ki hiukan kipea. On silti mentävä kouluun. En voi jättäytyä jälkeen. Täytyy hoitaa se ja sitten on viikonloppu. Mimmun synttärit ja näen Lauraa ja Viiviä. Toivottavasti muitakin.

Mun on pakko laittaa loppun tälläinen biisi. Että muistaisen itse. Etenkin, että te muistaisitte. Olette upeita ihmisiä ja jos mokaatte niin kukaan ei muista sitä huomenna. 

Ps. Anteeksi tämä massaisuuteni ja vaihteleva tyylini kirjoitta ja anteeksi itseni. Mutta kysymys oli; Mitä mieltä uudesta ulkoasusta? Edellinen ei kuvannut minua lainkaan.