Mut sen mä tiedän et... Ei, enhän mä tiedä yhtään mitään.

Harjoitukset. Upeaa jälkeä, tietysti!

Liskäksi minulle mainittiin, että suoritän kolme laajan teattertaiteen kokonaisuutta vuoden sisällä. Se on aika paljon... Ja jos oikein ymmärsin niin sitten on päättötyö. Cool!

Kotiin kävellessä puhuttiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Siis Annikan kanssa. Keskustelussa oli paljon yksityiskohtia ja se oli hyvin pitkä ja vaiheikas. Kuten keskustelumme yleensäkin. 

Tein muutamia havaintoja:

Kuten viimeksi mainitsin kaamos saapuu. Ja kovaa.

Elämäni on kuin saipppuasarja. (Kuten yleensä elämä on)

Puhumme ihmisistä kriittiseen sävyyn. Ja vielä ristiin.

Olen itsekeskeinen suuri pissapää ja minulla on silti ystäviä.

Itkin PMMP-musikaalin Kiitos- biisin ja tanssin aikana, koska 

pelkään ystävyyden loppumista.

Elän semitäysillä.

Liika itsesääli tekee upeistakin ihmisistä rasittavia.

Tätä blogia lukee sellaiset ihmiset jotka eivät ole lukijoita.

Älkää mielellään ottako puheeksi kirjoituksiani, koska häpeä.

Puhun täällä suoraan. Älkää suuttuko, mutta pohtikaa.

Olen puhunut.