Miss Farkku-Suomi

Käytiin eilen Kukkiksen kanssa Hyvinkäällä katsomassa Miss Farkku-suomi ja ostoksilla. Tuhlasin paljon rahaa ja ostin kaikkea ihanaa. Oli muutenkin tosi kiva olla Kukkiksen kanssa kun ei olla nähty pitkään aikaan.

Miss Farkku-Suomi on yksi parhaista elokuvista ikinä. Se on kauniisti kuvattu, siinä on hyvät näyttelijät, mahtava käsikirjoitus. Ohjauksellisestikin se on upea.

Siinä elokuvassa näkyy juuri se miten yläasteelta ne ''ei-niin-suositut-ja-liian-oudot-tyypit'' onkin lopulta ne joista tulee oikeasti jotain. Niistä tulee ihmisiä jotka on niin siistejä, että entiset kiusaajat sanovat olleensa sen kavereita.

Pienenä kun mulle naurettiin, vittuiltiin, dissattiin mun Hippipunk-tyylin takia vittuilin vaan takas ja ajattelin että musta tulee joku päivä jotain niin siistiä, että ne sanoo olleensa mun kavereita.

Mulla on ihanat kaverit jotka on ihan yhtä outoja kun minä. Ne on kaikki eri koulussa kun minä. Aluksi se haittas tosi paljon. Nyt mä olen tottunut siihen jo.

Ja kun mä tuliln yläasteelle ja kun luokat vaihtu niin mun ei enää tarvinnu välittää pojista jotka oli niitä jotka ei hyäksyny sitä, että mulla oli mielipiteitä jotka sanoin ääneen ja oma tyyli, ne ei ehkä vaan halunnu mua niiden massamaailmaan. 

Tietysti ne huuteli mulle aluksi aika paljon, ehkä huutelee nytkin. Mutta mulle on oikeestaan ihan sama. Mä voin pukeutuu miten mä ikinä haluan tai sanoa ihan mitä mä ikinä haluan. Mulla on tukijoukkoja muualla. 

Meijän uusi luokka on tosi mukava. Siellä mulla on mukavia luokkakavereitä ja hyvä ilmapiiri.

Aluks mua ärsytti se, että ne ei kommentoinut mun pukeutumista tai mielipiteitä.

Mä ehkä kuitenkin pidän siitä, että mulle huudellaan. Rakastan vastata nasevasti ja pistää ne hiljaisksi. Tai ehkä mä oikeesti kaipaan vaan huomiota... Ei se oikeestaan erityisemmin haittaa mua. Mä olen mitä olen ja musta tulee näyttelijä.

Mä rakastan Kauko Röyhkän biisejä. Ennen inhosin sitä ihan vaan sen takia, että isi kuunteli sitä niin paljon. Nyt kuuntelen ite sitä ihan fiiliksissä.