Elämä on kokeilu. Tarkoitettu käytettäväksi.

Juoksin monta kilometriä äsken Emmalle, koska Emma on mun paras ystävä. Onnkesi juoksin, jos en olisi juossut kaikki voisi olla toisin, luultavasti itkisin tässä ja meistä ei enää tulisi kovinkaan hyviä ystäviä. Onneksi on olemassa Emma!

Äskeisen päivityksen jälkeen purskahdin vaan huutoitkuun ja laiton juoksuvaatteet päälle ja lähdin pururadalle. Heitin kananmunan, mutta se ei helpottanut lainkaan. Ei se ennenkään oikein ole auttanut... Ajattelin, että mikä saisi Emman tajuamaan, että se merkitsee mulle tosi paljon ja mut tajuamaan sen miten paljon Emma merkitsee mulle. En keksinyt mitään ja juoksin Emmalle. 

Mulla ei ollut mitään havaintoa onko se hereillä tai mitään. Onneks Emman ja sen äiti tuli avaamaan oven ja me halattiin (minä ja Emma. Ei Emman äiti) ja itkettiin. Sitten me puhuttiin ja oltiin vaan. Se oli ihanaa ja nyt asiat on paljon paremmin:)

Lopuksi eteisessä Emma sanoi jonkun joskus sanoneen, että pitää laittaa purkki pakkaseen ja kirjottaa siihen jonkun nimi. Mä pakastin Emmaa, purkin. Ja se on ihanaa ja mä olen niin onnellinen, että mua itkettää. Se ei haittaa ollenkaan.

Ystävyys on niin katoavaista. Aina voi ajatella, että sanotaan joku asia myöhemmin. Mutta tulevaisuus ei ole etukäteen suunniteltua. Sanotaan asiat nyt, koska me ollaan vaan kerran olemassa näin, niinkuin nyt.

Ps.Mä en ole todellakaan hyvä sanomaan ihmisille miten tärkeitä ne on mulle, enkä ehkä sanonut sitä Emmallekaan äsken. Jos kyseinen ihminen sattuu lukemaan tätä niin tietää että välitän siitä. Todella paljon.